tiistai 16. kesäkuuta 2015

Kemoran kuulumisia

Perjantaina ajettiin kolme harjoitussettiä ja muisteltiin mitenkä sitä Kemoran rataa taas pitikään ajaa...

Lauantai-aamu alkoi sateen raikastamana, Stock 600 aika-ajo ajettiin märällä radalla,Mikko ruuhkassa A ja B Luokkien yhdistetyn lähtöruudukon paikalle 24. Superbiken kohdalla rata oli jo melkein kuiva, muutamia märkiä paikkoja tosin oli siellä täällä. Kuivan kelin rengas oli kuitenkin ainoa vaihtoehto, piti vain pysyä pois märältä radan osalta. Vettä satoi muutamia pisaroita aika-ajon aikana lisää, joten olosuhteet olivat taas riittävä haasteelliset. Lasse 3., Joni 18. ruutuun.

Launtain kisat ajettiin kuivalla kelillä, Mikko Stock 600 startissa sijalle 11. Superbike kisassa Joni 5. ja Lasse 6. varaslähdöksi tulkitun pyörän liikkumisen seurauksena saadun 20 sek rangaistuksen seurauksena.

Sunnuntaina Mikkokin sai ajoa kulkemaan paremmin ja ajoi viikonlopun nopeimman aikansa 18 kierroksen kisan viimeisellä kierroksella. Mikon kuulumiset voi lukea tuolta: Mikko #19

Lauantaista viisastuneena Lasse piti pyörän paikoillaan lähtövalojen sammumiseen asti ja kun starttikin onnistui kohtalaisesti, niin ensimmäiselle kierrokselle päästiin johtokaksikon Mossa ja Pirilä perään. Nämä ajoivat kuitenkin muutamassa kierroksessa karkuun. Takana oli nopeita kuskeja ottamassa kiinni, mutta kukaan ei ehtinyt 18 kierroksen aikana ohi, vaikka kierroksella ohitettaviakin tuli viimeisillä kierroksilla. Kolmannesta lähtöruudusta 3. sijalle, ei paljon paremmin olisi voinut mennä, Pirilä ja Mossa ajoivat kuitenkin yli sekunnin nopeampia aikoja, joten siihen kyytiin ei ollut sunnuntaina mahdollisuuksia. Joni kurvaili kuudenneksi.

Nyt kuukausi kisataukoa, Pärnussa 18-19 heinäkuuta seuraavat koitokset.