maanantai 29. heinäkuuta 2019

Racing, now with added grip!



Neljä viidestä SM sarjan kisaviikonlopusta ajettu, Alastaron rata oli saanut uuden pinnan, keli oli kuuma, kuskit oli liekeissä! No, ainakin kolme ensimmäistä osui. Tosin Mikko paukutteli uusia henkilökohtaisia ennätyksiä, kuten uudella pitävämmällä pinnalla pitikin, ja ajoi kisoista 10 ja 8 sijat.



Itselleni ei viikonloppu ollut niitä parhaita, mutta pääsinpähän sunnuntaina edes kisaamisen makuun kun Kopposen ja Kesselin perässä, ja välillä edelläkin kurvailin. Pärnun kaatumisen jäljiltä pyörästä puuttui vielä mittaristo, joten ei tarvinnut ainakaan moottorin lämmöstä murehtia, kun ei sitä näkynyt! 


Kuvat @harjukuvat





maanantai 15. heinäkuuta 2019

Go to Pärnu, it will be sunny and warm they said...

No ei ollu. Viikonloppu oli sään lisäksi varsin rikkonainen lukuisten kaatumisten ja radan öljystä putsauksien takia. Radalla ollut öljy saattoi olla myös syy omaankin kaatumiseen. Aika-ajot ajettiin kuivalla, kisat sateisissa merkeissä. Toki sen verran ehti sunnuntaina superstock600 kisan alussa kuivaa, että Mikon sadekelin rengastus oli väärä valinta, vaikka juuri ennen starttia ja kisan viimeisillä kierroksilla rata kastui...varmasti maaliin kuitenkin.

Kaikki tulokset: RR SM

Aika ajoissa sijat 8. (Mikko) ja 9. Lauantain kisassa Mikolla huippu startti ja ensimmäiseen mutkaan toisena, tilanteen tasaannuttua 5. sijalla maaliin. Superbike kisa meni punaisella lipulla poikki muutaman kierroksen jälkeen, uusintastarttiin kisan tilanteen mukaan, eli pari pykälää paremmin 7 ruudusta. Toisella yrityksellä ajo tuntui mukavalta ja viidentenä ajaneen Valtosen perässä pysyi ilman suurempaa jännitystä, edellä tiivistä jonoa veti toisena sillä hetkellä ajanut Mäkinen. Viimeisellä kierroksella riemu kuitenkin loppui kun mopo luisti alta ja sain aitiopaikalla asvaltilla liukuessani katsoa kun BMW muuttui maanmuokkauskoneeksi, heittäen nurmikolla volttia. Pyörä kasattiin ehjäksi, mutta sunnutain kisaan lähtiessä radalla pyörä sammui pariin kertaan, joten radalta pois ja 0 pisteen saavutuksella kuin Euroviisuista kotia kohti...






@harjukuvat

torstai 4. heinäkuuta 2019

Kemora

Kemoralla ei viime vuonna ajettu, mutta rata oli edelleen sama, joten ei muuta kuin kovaa ajoa! No, eihän sitä nyt niin kovaa ajettu, mutta yritettiin kovasti. Lauantaina aika-ajoihin tuli sade ja kasteli radan, se ei toisaalta haitannut, vaihdettiin vaan sadekumit alle ja ajettiin paremmat lähtöruudut kuin muuten olisi odotettu. Kisat ajettiinkin sitten kuivalla. Kohtuullinen viikonloppu kokonaisuudessa, vähän jäi tietysti kaivelemaan sen parhaimman vauhdin puute. Superbikessa sunnuntaina kaatumisten seurauksena sijoitus parempi kuin mitä ajollisesti oli tulossa. Seuraava kisa Pärnussa, jossa sielläkään ei viime vuonna ajettu, saapa nähdä kuinka siellä kääntyy!

Superstock 600 tulokset:


Superbike tulokset: