tiistai 30. toukokuuta 2017

Videota Botniaringiltä

Alkoihan se ajokausi vihdoin meikäläiselläkin. Koko kauden ensiajot suoritin torstain treeneissä. Siihen nähden lauantain kisan suoritus oli vähintään mainio. Aika-ajosta ruutuun 7, maaliin Superstock600- luokan viidentenä. 








maanantai 29. toukokuuta 2017

Kisakausi avattu!

Botniaringille sain kuin sainkin pyörän kasaan, torstaiksi paikalle jotta ehtii kerrankin ajaa riittävästi ennen kisoja. No, torstain harjoittelut jäi sitten väliin vikaa pyörästä etsiessä, vika löytyi perjantai-aamuna joten ruhtinaalliset 3x20 min jäi ajoaikaa. Ei ehtinyt kuski saada vauhtia kohdalleen.

Lauantai olikin sitten "onneksi" kylmä sadekeli, ajo märällä tuntui helpolta ja aika-ajoissa olin yllättäen toinen! Kisassa huono startti, enkä uskaltanut tarpeeksi kovaa ajaa ensimmäistä kierrosta, joten kärkiryhmä karkasi. Sain kuitenkin viimeisillä kierroksilla Janit Kopposen ja Rätön kiinni ja ohitettua, joten maaliin kolmantena. Kisa oli kyllä yksi parhaista ajamistani, tällä jaksaa taas harrastaa loppukauden.

Sunnuntaina päästiin vaihteeksi kuivalle asvaltille, Aamun lämmittelyn jälkeen tuli hieman sähköongelmia, joita selvittäessä ja korjatessa menikin aika rattoisasti kisaan asti, ehdin onneksi kuitenkin kisaan mukaan. Kisassa taas verkkainen startti ja taaempaa tultiin ohi... Neljänneksi riitti vauhti kuivalla, joten tyytyväisenä ja ehjän pyörän kanssa kohti Kemoraa.

Joni ei ehtinyt saada Kawasakia vielä kuntoon, mutta Kemoralla jo varmasti nähdään! Mikon kuulumiset löytyy facebookin urheilijaprofiilista: mikko.uski19



Pyörä tunti ennen sunnuntain starttia:


torstai 18. toukokuuta 2017

Pientä laittoo...

HelRC 200miles endurance jäi ajamatta kuvassa näkyvistä syistä. Jospa Botniaringille saadaan pelit ehjättyä.