keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Motopark

Motoparkkiin mentiin torstai-iltana, kun kuvittelin ennakolta yhden päivän riittävän hyvin harjoitteluksi, olihan rataa niin paljon tullut kierrettyä aikaisempina vuosina. Ah kuinka väärässä olinkaan, ei ne aikaisemmat ennätykset itsestään perjantaina alittuneetkaan. Lauantaina aika-ajossa kuitenkin jo toisen kerran 4. ruutuun, mikä oli pieni yllätys. Ensimmäisessä aika-ajossa olin jo jäämässä toiseen riviin, mutta sain puristettua muutaman kymmenyksen onneksi vielä pois toisessa.

Hyvillä mielin kisaa odottelemaan, kunnes sää alkoi sekoittaa pakkaa. Reilu sade kasteli radan ja kisaan lähdettiin sadekelin kumeilla, tosin jo tutustumiskierrosten aikana alkoi muodostua kuivaa uraa muutamiin paikkoihin. Otin jälleen varsin pomppivan lähdön ja pyöriä meni ohi joka puolelta. Ajoin kuitenkin oman paikkani takaisin ja kärkiryhmää helposti kiinni, mutta jälleen meni kisa poikki punaisella lipulla kahden pyörän kaaduttua radalle.

Uusintalähtö odotellessa alkoikin sitten sirkus, kun radan kuivuttua kuivan kelin rengas rupesi olemaan hyvä vaihtoehto. Osa otti taakse slicksin,itse tein valinnan jättää sadekelin renkaat alle, minkä heti uusintalähdön tutustumiskierroksella tiesin olevan väärä päätös. Myös toinen lähtö sujui yhtä kehnosti kuin ensimmäinen ja sitten alkoikin odottelu kuinka paljon takarenkaaksi slicksin valinneita tulee ohi. Niitä tuli ohi monta,mutta muutama edessäni ollut myös poistui radalta ulos, joten 8. sija tuli tällä kertaa. Tavoitteeksi kisan aikana tuli ainoastaan pysyä pystyssä ja tulla maaliin,siinä sentään onnistuin. Toivottavasti seuraavassa kilpailussa Kemorassa kuun lopussa sää olisi kuiva, tai sitten reilusti märkä,eikä jotain siltä väliltä.

Jonkinlaista videota on tulossa vielä motoparkin kisasta,kunhan muistikortit tyhjennellään ja katsotaan mitä "nauhalle" tarttui.

Lasse

Motopark race was another event mixed by rain, this time lack of it on my behalf! Just before race rain wet the track, and i started the race with wets from 4th grid. After yet another bad start I was gaining the leading trio, when race was red flagged due 2 bike collision.. While waiting the re-start, the track dried and I made the wrong desicion to stay with wets. Then it was just a question to tour safely to finish...in 8th. Disappointing, but another lesson learned again

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti